Asiakastyytyväisyys nousi huipputasolle

Aican Happy People Oy:n hallinnon porukka kokoontuivat ennen kesätapahtumien alkua. Kuvaaja: Aarne Saimaja.

Jyväskyläläinen henkilöstöpalveluyritys AiCan Happy People Oy sai huippuarviot asiakastyytyväisyyttä mittaavassa kyselyssä. NPS-indeksin tulos 86 kertoo paitsi onnistuneesta arjen tekemisestä myös pitkäjänteisestä työstä asiakassuhteiden kehittämisessä.

Asiakkaat kuvaavat AiCan Happy Peoplea luotettavaksi, nopeaksi ja aidosti heidän tarpeitaan ymmärtäväksi kumppaniksi. Yrityksen kilpailuetu rakentuu sekä palveluiden toimivuudesta että pitkäjänteisestä ja laadukkaasta asiakassuhteiden hoidosta.

AiCan Happy People rakentaa tulevaisuutta yhdessä asiakkaidensa kanssa

“Meillä on paljon pitkäaikaisia asiakkaita, ja se näkyy myös tuloksissa. Uusasiakashankinta on tärkeää, mutta aivan yhtä tärkeää on pitää huolta kivijalasta. Pitkät asiakassuhteet kertovat siitä, että teemme asioita oikein ja että asiakkaat luottavat meihin”, AiCan Happy People Oy:n toimitusjohtaja Janne Laukkarinen kertoo tyytyväisenä.

Yrityksen asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS-indeksi nousi merkittävästi vuodessa, ja samalla myös kokonaisarvosanat paranivat selvästi.

Selvityksen mukaan yli puolet asiakkaista on käyttänyt AiCan Happy Peoplen palveluita vähintään kolme vuotta, ja palveluita hyödynnetään laajasti ympäri vuoden. Yhteydenpito on säännöllistä, mikä vahvistaa kumppanuutta entisestään. 70 % vastaajista kertoo olevansa yhteydessä yritykseen vähintään kuukausittain, noin kolmannes viikoittain.

Henkilökohtainen palvelu ja nopea reagointi erottavat

Asiakaspalautteissa korostuvat erityisesti palvelun henkilökohtaisuus, helppo saavutettavuus sekä kyky reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. AiCan Happy Peoplen toimintaa kuvataan joustavaksi ja mutkattomaksi, ja yhteydenpito saa lähes poikkeuksetta erinomaiset arviot.

“Palvelumme ytimessä on aito halu ymmärtää asiakkaan arkea. Mitä paremmin tunnemme asiakkaamme, sitä paremmin pystymme vastaamaan heidän tarpeisiinsa”, Laukkarinen sanoo.

Myös vuokratyövoiman ammattitaito saa asiakkailta erinomaiset arviot, ja positiivinen kehitys on jatkunut edellisvuodesta, jolloin tutkimus tehtiin edellisen kerran samalla mallilla.

Kasvua yhdessä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa

AiCan Happy People näkee asiakastyytyväisyyskyselyt lähtökohtana jatkuvalle kehitykselle. Laukkarisen mielestä on tärkeää päästä peilaamaan omaa toimintaa siihen, miten asiakkaat näkevät yrityksen ja sen toiminnan.
AiCan Happy People aikoo kasvaa hallitusti ja laajentaa toimintaansa uusille alueille yhdessä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa.

“Meille kasvu ei tarkoita vain suurempia lukuja, vaan ennen kaikkea parempaa palvelua. Haluamme kehittää toimintaamme jatkuvasti ja luoda kumppaneillemme mahdollisuuden kasvaa kanssamme. Kun asiakkaamme onnistuvat, myös me onnistumme.”

Suuri osa asiakkaista ei osannut nimetä AiCan Happy Peoplen toiminnassa selkeitä kehityskohteita, mutta Laukkarinen toteaa, että aina on varaa parantaa. Tärkeintä on kuitenkin säilyttää toiminta vahvasti ihmiseltä ihmiselle -palveluna.

“Rakennamme tulevaisuutta asiakkaiden, työntekijöiden ja kumppaneiden kanssa yhdessä. Meillä kaikilla on sama tavoite: tuottaa laadukasta, ammattitaitoista ja henkilökohtaista palvelua, joka tuo kaikille lisäarvoa.”

Voimakkaasti kasvava toimija henkilöstöpalvelualalla

Vuonna 2020 perustettu AiCan Happy People Oy on kasvanut nopeasti ja kannattavasti. Jyväskylässä kotipaikkaansa pitävä yritys toimii ravintola- ja tapahtuma-alalla, ja sen liikevaihto kasvoi viime tilikaudella 13,5 prosenttia. Yrityksen toiminta on valtakunnallista Hangosta Saariselälle, ja sillä on tällä hetkellä toimistot Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella, Turussa, Lahdessa, Oulussa ja Levillä.

Tiivistetysti asiakastutkimuksen keskeiset tulokset:

  • NPS-indeksi nousi 71:stä 86:een
  • Suosittelijoiden osuus kasvoi 79 % → 87 %
  • Kokonaisarvosana nousi 8,8 → 9,4
  • Vuokratyövoiman ammattitaito arvioitiin tasolle 4,5/5
  • Yhteydenpidon helppous sai arvosanan 4,9/5
  • 83 % asiakkaista kokee olevansa arvostettuja
  •  

Lisätiedot:
Janne Laukkarinen
toimitusjohtaja, AiCan Happy People Oy
puh. 045 130 9566
janne@aican.fi

 

Tutkimus toteutettiin toista kertaa samalla mallilla. Kyselyn toteutti Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, vastaavana tutkija Petteri Ohtonen.
Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali kaikkien vastaajien osalta on korkeintaan +/-11 prosenttiyksikköä suuntaansa 95 % luotettavuustasolla.

Facebook
Twitter
LinkedIn